Twiit, twiit!

Ensimmäisenä SOME-koulutuspäivänä tutustuimme toisiimme ja sosiaalisen median työkaluihin.

Työkalut olivat minulle tutumpia kuin ryhmän jäsenet, mutta päivän päätteeksi minulla oli uusia ystäviä ympyröissäni. Työkalupakissa oli uusia mielenkiintoisia välineitä. Esimerkiksi Diigo, jolla listataan linkkejä, vaikuttaa lupaavalta.

Ensi viikolla toimin pitkästä aikaa kouluttajan tehtävissä, ja jos vain aikaa ja intoa riittää, voisin muokata vanhan Power Pointtini lehden muotoon Glossin avulla. Väriopin opetus muotilehden avulla ei kuulosta kovin akateemiselta, mutta sitäkin visuaalisemmalta. Tässähän ihan innostuu!

Perustimme pienryhmän nimeltä SomeBody, ja jokainen ryhmän jäsen sai tehtäväkseen tutustua yhteen työkaluun, ja pohtia sen käyttöä opetuksessa. Valitsin omaksi aiheekseni Twitterin, johon olen muutama vuosi sitten kirjautunut, mutta en ole piippaustakaan päästänyt. Enkä tiedä onnistuuko se nytkään. Avasin ohjelman. Päivittelin itsekseni sen valtavaa uutisvirtaa. Klikkailin muutamia tuttuja ja kiinnostavia tapauksia seurattavaksi. Mutta. Ymmärrän kyllä, että seuraamalla muiden twiittauksia voi oppia paljon, saada lisätietoa, syvempää tietoa ja uusia näkökulmia, linkkejä yms. Tuntuu silti siltä, että suurin osa twiiteistä on vain twiittauksia twiittausten vuoksi; kommentteja varsinaisiin linkkeihin, huutomerkkejä ja virtuaalista osallistumista yhteisöllisiin tapahtumiin. Pitäisi ainakin osata seurata oikeita henkilöitä, jotta kaiken pullamössön keskeltä saisi kaivettua rusinat esiin. 

En anna vielä periksi. Avopuolisoni on media-alan himotwiittaaja. Hän on luvannut antaa minulle oppitunnin, kunhan ensin on ehtinyt re-twiitata kaikille 3000 seurattavalleen. Ensi viikolla olen ehkä twiittiä viisaampi.