Tänään kokeilin eri ohjelmia, joilla voi yhdistää ääneen presentaatioon. Se ei ollut ihan niin helppoa ja nopeaa kuin olin toivonut. Ensin bContext ei suostunut avaamaan dokumenttejani Drivestä, vaikka pääsin kyllä niitä katsomaan, kiitos siitä kuitenkin. Muutin Knoviota varten dokumentin yksittäisiksi kuviksi, mutta ohjelma ei jaksanut niitä avata, vaikka eivät suuria olleet ollenkaan. Onko kellään kokemuksia tai neuvoja, kuinka olisi pitänyt toimia?
Lopulta laitomme kuvat Ipadilla bContextiin ja aloimme Idan kanssa nauhoittamaan lopputyötämme. Ensimmäinen otto sujui muuten hyvin, mitä nyt välillä kännykkämme ja padimme piippailivat. (Nauhoitussessioista tuli mieleen lapsuuden leikit kasettisoittimen edessä; tein kuusivuotiaana "radiohjelmaa" ystäväni kanssa.) Mutta aika olikin rajoitettu ja viimeiset diat jäivät ilman spiikkausta! Aloitimme alusta, tällä kertaa kuvat ja ääni eivät synkanneet, en tiedä missä vika. Yhteyksissä vai omassa päässä? Lopulta päädyimme Idan kanssa kompromissiin, nauhoitimme kolme viimeistä diaa uusiksi, joten nyt meillä on sitten kaksi pientä esitystä esitettävänä.
Lopputyö on nyt klappat och klart, mutta someseikkailut senkun jatkuvat.
Some Hanna, Hei!
Opintoblogi
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
tiistai 22. lokakuuta 2013
Listoja ja lopputyö
Pidimme Idan kanssa tänään nopean palaverin lopputyömme aiheesta. Aiomme listata some-työkalut SAMR-mallin mukaan, ja liittää jokaiseen työkaluun käytännön esimerkin opetusympäristöstä.
Aihetta tutkiessani löysin erinäisiä valmiita listoja. Esimerkiksi www.educatorstechnology.com on listannut opettajille suunnattuja ohjeita ja oppaita. Jyväskylän yliopisto tarjoaa esimerkkejä ohjelmien opetuskäytöstä ja vinkkiverkko-wikiin on listattu oppiainekohtaista somea. Sosiaalinenmedia.org taas listaa sivustolleen suomalaisten organisaatioiden ja yhteisöjen sosiaalisen median ratkaisut.
Surffailessa on helppo hukkua tiedon määrään. Lopputyömme tarkoituksena onkin tehdä juuri FBC:n tarpeisiin soveltuva lista, josta tarvittava tieto (toivon mukaan) löytyisi tehokkaammin ja selvemmin.

Tilaa:
Kommentit (Atom)